"Teemme työtä korkealla moraalilla, tyylillä ja tinkimättömyydellä.
Emme luovuta ennen kuin olemme löytäneet
asunnollenne tai kiinteistöllenne arvoisensa ostajan."

Perheyritys

Harmonia LKV Oy on perustettu tammikuussa 2022. 

Viides vuosi on meneillään ja yrityksemme toimintaan on jo mahtunut asuntokaupan ja ympäröivän maailman erikoiset käänteet kuten Covid-ajan jälkimainingit, sota- ja kriisitilanteet Euroopassa, korkojen nousu ja näiden myötä asuntokaupan viileneminen. Kovalla työllä ja sinnikkyydellä olemme selvinneet haasteista. Keskitymme jokaiseen kohteeseen perusteellisesti, antaen täyden työpanoksemme sekä myyjän että ostajan eduksi asunnon myyntiprosessin alusta loppuun asti. Olemme saaneet paljon kiitosta tehokkaasta ja joustavasta tavastamme toimia.

Intohimo asuntokauppaan, laadukkaaseen tekemiseen ja yrittämiseen yhdistyvät toiminnassamme luontevalla tavalla.

Katilla on monipuolinen koulutustausta sekä yli 25 vuoden myynti-, markkinointi- ja kehittämiskokemus eri aloilta. Asuntokauppa ja välitysala ovat tulleet tutuksi yli  20 vuoden ajan myös asiakkaan, asuntosijoittajan näkökulmasta.

Päätoimiseksi kiinteistönvälittäjäksi Kati ryhtyi pian 10 vuotta sitten.
Määrätietoinen ote, ahkeruus ja osaaminen ovat tuoneet menestystä johtaen lukuisiin onnistuneisiin asunto- ja kiinteistökauppoihin. Asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden tyytyväisyys ja rohkaiseva palaute ovat siivittäneet yritysunelman toteuttamisen todeksi sekä toiminnan jatkuvan kehittämisen. Yrittäjyys on luonteva elämäntapa ja jo äidinmaidossa saatu eteläpohjalainen luonne antaa voimaa ja sinnikkyyttä päästä tavoitteisiin ja onnistua kiperimmissäkin tilanteissa.

Erinomaisena lisänä yrityksessä toimii myynnin ja markkinoinnin kehittämiseen sekä analysointiin keskittyvä Antti. Hän on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri ja tuo raikasta otetta tekemiseen.

Näistä tekijöistä muodostuu ryhdikäs perusta Harmonia LKV:n toiminnalle.

Olethan yhteydessä meihin kun mielessäsi on asunnon myynti, ostaminen, vuokraus tai muut asuntokaupan asiantuntijapalvelut. Autamme mielellämme! 

"Ilman asiakkaita emme kuitenkaan ole mitään.
Ole meihin yhteydessä & etsitään yhdessä asumisen harmoniaa!"

Kati Johansson

Ylempi kiinteistönvälittäjä YKV, LKV, KiAT, KK
Kaupanvahvistaja
Yrittäjä, toimitusjohtaja

kati.johansson@harmonialkv.fi
+358 40 5536 347
Antti Johansson

Myynnin ja markkinoinnin
kehittäjä
KTM
Osakas

antti.johansson@harmonialkv.fi
+358 44 2515 035

Yrityksemme on Suomen Kiinteistönvälittäjät ry:n jäsenyritys ja sitoudumme noudattamaan Hyvää Välitystapaa. 

Yrityksemme on myös SKVL auktorisoitu laatuyritys sekä Suomen Yrittäjien jäsen.

Kati on SKVL Laatuauktorisoitu kiinteistönvälittäjä ja DIAS asiantuntija. Luotettavaa asunto- ja kiinteistökauppaa niin perinteisellä kuin digitalisilla kaupoilla.

turvallisuus ekologisuus

Turvallisuus ja ekologisuus käsi kädessä

Turvallisuus

Vaalimme tarkkaan asiakkaidemme yksityisyyttä ja kunnioitamme salassapitosopimusta.

Annamme sekä myyjälle että ostajalle täsmälliset ohjeet esittelyturvallisuuden varmistamiseksi.

Tiivis yhteistyö alan parhaiden ammattilaisten kanssa sekä jatkuva kouluttautuminen mahdollistaa ajankohtaisen osaamisen.

Olemme varmistaneet toiminnallemme laajan tietoturvan sekä kattavat vakuutukset.

Ekologisuus

Sitoudumme kestävään toimintatapaan, teemme asiat laadukkaasti ja tehokkaasti, kerralla oikein.

Vältämme turhaa tulostamista, lähetämme myyntimateriaalit mieluiten sähköisesti.

Suosimme sähköistä kiinteistö- ja asuntokauppaa, myös perinteinen kauppatapa onnistuu tarpeen mukaan.

Suosimme lähipalveluita ja kannatamme kotimaista työtä.

ekologisuus

Arvot

Tapamme toimia

Avoimuus ja läpinäkyvyys on rehellisyyttä.

Huolellisuus ja tinkimätön laatu kaikessa tekemisessä – panostamme tekemisen laatuun, emme määrään.

Keskitymme palvelemaan niin myyjä- kuin ostaja-asiakasta yksilöllisesti ja kunnioittavasti.

 Asiakkaidemme yksityisyys ja meille annettu luottamus on kunnia-asia, jota vaalimme ja arvostamme.

Visio

Mitä haluamme olla ja miten?

Haluamme olla laadukkaasta ja luotettavasta toiminnasta tunnettu, haluttu kumppani.

Kehitämme jatkuvasti toimintaamme, hyödynnämme: Arvokkaita asiakaspalautteita.

Hyödynnämme toimintamme kehittämisessä monipuolista, vankkaa kokemusta ja osaamista eri aloilta sekä raikasta kaupallista ja analyyttista otetta.

Uskomme koulutuksen lisäävän asiantuntemusta ja osaamista, siksi kouluttautuminen on meillä jatkuvaa.

Yhdessä olemme enemmän – kehitämme asiakkaillemme kattavia palveluratkaisuja yhdessä yhteistyökumppaneidemme kanssa.

kesä ja luonto

Keskitymme

jokaisen kohteen ainutlaatuisuuteen

Keskitymme erityisesti kiinteistöjen myyntiin ranta- ja yleiskaava-alueilla sekä taajamissa asemakaava-alueilla. 

Myös kiinteistöjen määräalojen ja -osien sekä tonttien kauppa on meille tuttua.

Hoidamme mielellämme myös huoneistojen välitystä, sillä monet asiakkaamme etsivät paremmin elämäntilanteeseensa sopivaa asumismuotoa, esimerkiksi muuttaessaan pois omakotitalosta.

Jokainen kohde on meille uniikki ja mielenkiintoinen erityispiirteineen. 

sea-g1baf2e30e_1920

Harkitsetteko omakotitalon, lomapaikan tai huoneiston myyntiä?

Asuntokaupan asiantuntijana tarjoamme teille laadukkaita ja monipuolisia kiinteistönvälityspalveluita. 

Ole yhteydessä meihin, niin sovitaan tapaaminen.

Lisäksi valikoitujen yhteistyökumppaneiden palvelut on helposti käytettävissä tarpeen mukaan.
Kati Johansson

+358 40 5536 347

Antti Johansson

+358 44 2515 035

Yhdessä olemme enemmän

Yhteistyökumppanimme